tiistai 27. marraskuuta 2012

Hiuksien hemmottelua

Tilasin viime viikolla FeelUniquelta uusia hiusjuttuja. Shampooni oli loppunut, joten sitä lähdin ihan ensisijaisesti etsimään. Olen kuitenkin kuullut niin paljon kehuja hiusöljyistä, joten päätin kokeilla itsekin. Olen aina ajatellut, että tuollaiset öljyt ei olisi hyviä, kun en halua, että hiuksistani tulee sellaiset lirut. Ajattelin kuitenkin kokeilla laittamalla aluksi vain latvoihin, sillä ne kärsivät ainakin mulla eniten.


Legendaarista Moroccan Oilia harkitsin kyllä, mutta olen kuullut, että tämä Kérastasen yksilö olisi myös todella hyvä. Purkkikin oli sitten isompi ja hinta pienempi kuin Moroccan Oililla, joten siksi päätin kokeilla ensin tätä yksilöä. Turha kuitenkaan mennä ihan hullusti käyttämään rahaa öljyyn, jos ei se sitten sovikaan mun hiuksille. Shampooksi valitsin sitten Kerastasen hoitavan shampoon.

Olen muutenkin nyt vuoden verran melkein kiinnittänyt paljon enemmän hiuksieni hyvinvointiin. Aikaisemmin revin hiuksiani ihan armotta, enkä paljoa miettinyt, että millä shamppoolla niitä hiuksia pesi. Voi varmaan arvata, että miltä hiukseni näyttivät loppujen lopuksi. Latvat oli tottakai ihan rikki. Sen jälkeen kun leikkasin hiukset, halusin ehdottomasti alkaa tarkemmin katsomaan, että miten hiuksiani hoidan. Aloin harjaamaan hiuksia luonnonharjalla, etten repisi niitä niin pahasti (ovat nimittäin aika takkuuntuvaa tyyppiä nää mun hiukset). Aloin myös ostamaan enemmän sellaisia hiustuotteita, joissa luki "hoitava". Aikaisemmin olen aina valinnut enemmän tuuheuttavia tuotteita, mutta koska hiukseni ovat jo tuuheat, niin mieluummin käytän sitten hoitavaa shamppoota, joka auttaisi mua kasvattamaan hiuksia takaisin niiden entiseen pituuteen.

Syksy 2011
Mä aina välillä kidutan itseäni kattomalla tätä kuvaa. Voi tyhmä idiootti, miksi menit leikkaamaan nuo kauniit hiukset! Mikähän mua vaivas? No vähän mua ehkä lohduttaa se ajatus, että tosta varmaan noin 25cm oli kuollutta hiusta. Harmi vaan, että sitä ei tuosta kuvasta huomaa..

Tohon pituuteen haluan siis takaisin, siksi siis suuri hiustenhoitoprojekti. Projektiin kuuluu luonnonharjan ja hoitavien tuotteiden lisäksi se, että yritän kuivattaa hiuksia useammin luonnollisin keinoin, sekä se, että yritän pitää hiuksia kiinni mahdollisimman vähän. Mikäli pidän hiuksia kiinni, yritän pitää niitä mieluummin nutturalla, kuin ponnarilla, koska nää mun pienet aivot ajattelee, että silloin ei tule sitä ikävää ponnarirajaa, jolloin ne ponnarirajan alla olevat hiukset ei ehkä rikkoonnu niin helposti... Älkää ottako siis näitä mun juttuja mitenkään vakavasti, ei oo nimittäin mitään ammattilaisen neuvoja (vaikka parturi-kampaajan kanssa asunkin, eihän näitä siltä kannata kysyä, mieluummin menee vaan oman pään mukaan! :P).

Kevät 2012
(Valaistus kymppi!) Tältä siis näytin keväällä, kun tulin kampaamotuolista ja olin napsaissut nuo kauniit kutrini. Kyllä siinä kuvassa näytetään iloisilta, mutta noin kaksi viikkoa leikkaamisen jälkeen itkin itsesäälissä menetettyjen hiuksien takia. Siitä lähti suuri takaisinkasvatusoperaatio :P

Tällä hetkellä voin sanoa, että olen ihan tyytyväinen edistykseen. Hiukset ovat lähteneet hyvin kasvamaan takaisin ja latvat ovat ihan hyvässä kunnossa. Kati napsaisi juurikin niistä pari milliä pois, että olisi taas tuoreet latvat.

Nyt mulla on uusi ongelma hiuksieni kanssa! Olen menossa viikon päästä kampaajalle, koska haluan muutosta, mutten oikein tiedä, että mitä haluan. Haluan kyllä värittää (en todellakaan leikata...), mutten tiedä minkäväriseksi ja haluanko vain  raitoja vai ihan koko pään eriväriseksi.

Kokosin muutaman kuvan, joista tykkään itse tosi paljon.




Näissä hiuksissa tykkään tuosta värimaailmasta. Haluan ehkä juurikin vähän vaaleammat hiukset ja varmaan tuollaiset raidat olisi ihanimmat. Saas nähdä mihin päädyn!

Pidän teitä kyllä ajan tasalla tästä mun hiusprojektista! Toivottavasti nämä uudet tuotteeni auttaisivat kasvamisessa :)

8 kommenttia:

  1. Makeita värejä noissa hiuskuvissa! Itsekin olen mietiskellyt jotain vähän tuohon tyyliin, itselläni kun on tällä hetkellä omasta ruskeasta latvoja kohti ihan vaaleaan menevä liukuväri + raitoja ja oon ihan kyllästynyt tähän :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti käy kyl niin et kyllästyy helposti :P mulla käy usein niin, et kokeilen jotain uutta, mut lopulta huomaan et haluan kuitenkin vain omat hiukseni ja hiustenvärin ;P

      Poista
  2. Mut siis tottahan toi ponnari juttu on! Itse hyvänä esimerkkinä käytän ponnaria ja tiukalla ja usein samassa kohti ja nyt jo huomaa että katkeilee just siitä kohti.. oon vaan niin ilonen et tää ylttää kiinni nii ei malta enää pitää auki ennenku on super pitkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee vähän oon fiksu ku hoksasin nää jutut ite :P Mut ei se nyt kannata rikkoa niitä sun hiuksia, kun sit ku ne kasvaa nii sit sul on puolet hiuksista vaan ihan rikki :P Laita pinneillä nutturalle nii ne ei ehkä menis rikki niin helposti :) (kato ku neuvon isompiani ;))

      Poista
  3. Mä tein saman virheen kesällä, 30 senttiä napsastiin pois ja samalla tuntui että osa itseäni katosi siinä.. Pitkät hiukset vaan määrittää mua todella paljon! Onneksi ne kasvaa takaisin

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oon kyl ehtinyt moneenkin kertaan kiroilla tota päätöstä leikata hiukset, mutta niinkuin sanoit niin onneks ne kasvaa hiljaa mutta varmasti :P

      Poista

Kiitos kommentista! :)