tiistai 8. tammikuuta 2013

2013 - Hyvinvoinnin vuosi

En ole yleensä mikään suuri lupausten tekijä. Useimmilla (niinkuin minullakin) uuden vuoden lupausten kanssa käy niin, että ensimmäiset kaksi viikkoa ollaan erittäin motivoituneita, kunnes jossain vaiheessa kukaan ei edes muista mitä lupauksia on tehty. Tänä vuonna halusin kuitenkin luvata jotain itselleni. Olen nimittäin jo pitkään halunnut parantaa elämänlaatuani, mutten ole oikein saanut itseäni niskasta kiinni. Olen huomannut, ettei hyvinvointini ole parasta mahdollista; olen usein väsynyt ja nälkäinen. Hermoni ovat myös usein erittäin kireällä, mikä vaikuttaa siihen, että saatan kiukkuilla läheisilleni. Olen siis päättänyt muutta tämän kaiken ja täten olen nimittänyt tämän vuoden Hyvinvoinnin vuodeksi.


Mikään projekti ei onnistu, ellei sillä ole oikeaa suunnitelmaa. Olen siis yrittänyt miettiä tämän asian loppuun saakka; pelkkä syö paremmin, kuntoile enemmän ei kohdallani riitä. Tarvitsen siis kunnollisen suunnitelman, jota yritän noudattaa parhaani mukaan.


1. Ruokailu

Viime vuonna aloittamani lihotuskuuri ei täysin onnistunut. Lihoin jonkin verran, mutten lähellekään tavoiteltua määrää. Tänä vuonna lihotuskuurini siis jatkuu.
Tärkeä osa suunnitelmaani oli tehdä itselleni selväksi, miksi haluan muutosta ja sen jälkeen miettiä miten pääsen tavoitteeseeni. Miksi haluan siis lihota? Haluan enemmän lihasta, ja enemmän muotoja. En ole mitenkään hirveän laiha, mutten kuitenkaan voi olla tyytyväinen kroppaani. Olen luinen ja kapea, eivätkä puolet vaatteista istu päälläni hyvin. Haluan siis olla muodokkaampi ja lihaksikkaampi.
Olen aloittanut ruokapäiväkirjan pitämisen ja sen avulla yritän kiinnittää paremmin huomiota ruokailuuni. Ruokailupäiväkirja on siitä hyvä, että näen siitä suoraan onko ruokailujen välissä ollut liikaa aikaa ja onko ruokailumääräni muutenkin vähäinen. Luonnollisesti jos haluan lihasta luiden päälle, ei pelkkä ruokailun seuraaminen auta asiaan. Tästä pääsenkin seuraavaan parannettavaan osa-alueeseen.


2. Kuntoilu

Voimistelun lopettamisen jälkeen en ole päässyt takaisin kuntoilun rytmiin. Syksyllä ostin jo kuntosalikortin ja olenkin sitä käyttänyt jonkin verran, mutta haluan saada rytmin salilla käyntiin. Haluan saada sellaisen himon salilla käyntiin, jolloin ei tarvitse raahata itseään salille, vaan sinne menee mielellään. Yritän saada tämän aikaiseksi merkkaamalla kalenteriini konkreettisia aikoja, jolloin tiedän minulla olevan aikaa kuntoilulle. Uskoisin kalenterimerkkausten auttavan tähän sohvasyndroomaan, josta on vaikea päästä pois. Kun loppujen lopuksi tarpeeksi kauan raahaudun salille säännöllisesti, niin ehkä sitten jossain vaiheessa kroppani rupeaa vaatimaan kuntoilua enemmän ja se telkkarin katselu ei tunnukaan mielekkäämmältä. ;)



3. Nukkuminen

Tästä tulee ehdottomasti vaikein projekti. Unirytmini on niin pilalla, että pelkään sen olevan jo tuhoon tuomittu. Pakko kuitenkin yrittää parhaani mukaan muuttaa unitottumuksiani, sillä uskon niiden vaikuttavan hyvinvointiini erittäin paljon - ellei jopa eniten. Mulla on eniten energiaa iltaisin, mikä tarkoittaa sitä, että menen useimmiten nukkumaan vasta kun kello lyö pieniä lukuja. Minulle petiin pääseminen ennen keskiyötä on suuri saavutus. Tai saatan mennä vällyjen väliin, mutta sitten luen kirjaa tai katselen sarjoja tai puuhaan jotain muuta yhtä tärkeää. Etenkin tietokoneella oleskelu on vähän huono ennen nukkumaan menoa, sillä huomaan unen tulevan huonommin, mikäli olen dataillut monta tuntia.



Tämä yökukkuminen tarkoittaa sitä, että herääminen on maailman vaikeinta. En usko, että kellään on oikeasti yhtä vaikeaa herätä kuin minulla. Laitan herätyksen usein soimaan tunnin ennen kuin minun pitää nousta, sillä ajattelen että se torkuttaminen ehkä herättäisi mua vähän, jolloin oikeaan aikaan herääminen olisi helpompaa. Ja kattia kanssa, voisin torkuttaa varmaan viisi tuntia ja silti nukahtaisin syvään uneen heti painettuani sen kellon kiinni. Herään useimmiten vasta paniikkivaiheessa, eli noin kymmenen minuuttia ennen kuin metroni lähtee. Tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä, ettei aamupalaa tule syötyä. Toisin sanoen unitottumukseni vaikuttaa myös ruokailuuni.


Hyvinvointiin kuuluu levännyt ja rentoutunut mieli, sekä kunnollinen aamupala. Nautin suuresti niistä aamuista, jolloin pääsen aikaisemmin sängystä ja saan keittää rauhassa lattea ja valita vaatteet kunnolla. Yritän siis tänä vuonna parantaa unirytmiäni pakottamalla itseni aikaisemmin nukkumaan. Yritän jättää tietokoneella datailun välistä noin puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa ja mieluummin vaikka luen, sillä tiedän ettei mulle uni todellakaan tule heti kun pistän pääni tyynyyn. Aamut tulevat olemaan vaikeimpia, mutta yritän silti parhaani mukaan päästä heräämään aina noin tunnin ennen kuin pitäisi lähteä. Ehkäpä jos pakotan itseni ylös sängystä mahdollisimman monena aamuna, niin se herääminen helpottuisi jossain vaiheessa. Saas nähdä! :P


En ole missään vaiheessa kutsunut tätä projektia lupaukseksi. Projekti on mielestäni parempi sana. Olen kuitenkin ihan täysin motivoitunut parantamaan elämänlaatuani ja toivon että vuoden päästä olen lihaksikkaampi, terveempi, virkeämpi ja iloisempi. Toivotaan! :)

11 kommenttia:

  1. HUH! Onneksi löysin taas blogisi! Olen itse ollut hetken (pitkän hetken) poissa täältä koko netin ihmeellisestä maailmasta ja siinä ajassa olitkin ehtiny aloittaa uuden blogin! Onneksi löysin tänne :)

    Itse olen kokenut ruokapäiväkirjan pidon todella hyväksi, siinä voi päivä kerrallaan nähdä mitä pitää ja haluaisi muuttaa. Enemmän vai vähemmän jotain tiettyä ruokaa.. Onnea uudenvuoden lupauksillesi ja takaan että jään seuraamaan niiden edistymistä :)

    Terv. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria! Ajattelinkin, kun ei ollut kuulunut teistä mitään, että mihinkähän olitte hävinneet :) Tosi kiva, että löysit tänne! :) Oon kyl samaa mieltä tosta ruokapäiväkirjasta, on nimittäin tosiaan erittäin silmiäavaava. Yksikin päivä ajattelin että olin syönyt suhtkoht hyvin kunnes huomasi listauksestani että aamupalan ja päivällisen välillä oli semmonen kahdeksan tunnin tauko kun en ollut syönyt mitään. Toivottavasti lähtee hyvin käyntiin vuosi sielläkin! :)

      Poista
    2. Rauhallisesti ainakin tähän asti lähtenyt, hyvä niin :D Tuli täysi kyllästyminen vanhaan blogiin ja uusi laitettiin pystyyn, mutta toistaiseksi on vielä salaisena.. Ehkä joku päivä uskaltaa avata sen, siellä on kuitenkin paljon enemmän henkilökohtaista arkea ja oman naaman kuvia :D

      Poista
    3. Voi vitsi, teilläkin siis muutos tullut. Itellä kävi ihan samalla lailla vanhan blogin kanssa :) Ymmärrän kyllä täysin et jos on kirjoitellut henkilökohtaisempia asioita, et sitten ei välttämättä uskalla avata blogia :) Toivottavasti rohkaistut avaamaan! :)

      Poista
    4. Voi vitsi, teilläkin siis muutos tullut. Itellä kävi ihan samalla lailla vanhan blogin kanssa :) Ymmärrän kyllä täysin et jos on kirjoitellut henkilökohtaisempia asioita, et sitten ei välttämättä uskalla avata blogia :) Toivottavasti rohkaistut avaamaan! :)

      Poista
  2. Juu muutos tuli! Tällä hetkellä kirjoitan yksin, mutta Riinan pitäisi kanssa aloittaa kun hän vain kerkeää :) Ja jotenkin uskaltaa olla enemmän oma itsensä kun tietää että sitä lukee vain ne ihmiset kenet on sinne kutsunut.. Ei ole paineita olla joku ketään muu !! :) Jos haluat tulla katsomaan niin voin kutsua sinut sinne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin on ehkä vähän varautuneempi, kun on kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että pitää julkista blogia. Ehdottomasti ois kiva tulla katsomaan millainen uusi blogi on, jos vaan haluat kutsua mut sinne! :)

      Poista
    2. Ihan miellelläni kutsun! kUitenki melkeen alusta saakka seurannu sun blogeja :) Tarviin vaan sun emailin :)

      Poista
    3. Jee, kiva :) En ole vielä ehtinyt tehdä uutta sähköpostia blogille, niin lähetä kutsu vaan entiseen sähköpostiin, eli kellygrowingup@gmail.com

      Poista

Kiitos kommentista! :)