maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hullarien saldo

Hullareilta tarttui mukaan yhtä sun toista, mutta aika tarpeellisia ja käytännöllisiä juttuja. Kaikki jutut olivat sellaisia mitä tarvitsinkin ja mitä olen halunnut ostaa jo pitkään.


Olen halunnut jo pitkään petivaatesetit, joita mulla olisi kaksi samanlaista. Poikaystävälläni ja mulla on erilliset peitot, joten useimmiten meillä on eri petivaatteet. Poikaystävä ei tätä tietenkään ymmärrä, mutta mua naisena tää asia ärsyttää ihan suunnattomasti. Nyt kun sain laadukkaita petivaatteita edullisesti, en kauaa harkinnut asiaa. Tykkään myös tosi paljon noiden ulkonäöstä. Hih, meidän äiti nämä nähdessään pyöritteli päätään, että miksi mä ostan aina niin mummomaisia juttuja kotiin :D Makunsa kullakin, en nimittäin malta odottaa, että pääsen nukkumaan näiden väliin :)

Nähtyäni nuo siivouspurnukat tarjouksessa, oli pakko ottaa ne mukaan! Milloin vain siivouksesta saa tehtyä hauskempaa, niin pitää tarttua tilaisuuteen ;) En olisi uskonut, että joku päivä odottelisin, että pääsisin siivoilemaan!


Hullujen päivien aikaan mua aina huolettaa mennä Akateemiseen, sillä aika usein saatan menettää järkeni siellä lopullisesti ja kotiin palaan hullun kirjakasan kanssa. Noh, pitihän se arvata, että sieltä löytyisi nytkin jotain, mutta en kyllä kadu! Kirjat ovat sellaiset mitä olen halunnutkin ja olivat roimassa alennuksessa. Jamie Oliver on mun sankari ja nyt vihdoinkin pääsen kokeilemaan ruokia hänen resepteillään, nam! Lauren Conradin Beauty on todella käytännöllinen kirja ja hullareilla kirja oli 70% alkuperäisestä hinnasta. Hyvä diili siis ;)


Tangle Teezer!! Vihdoin mullakin on tämä melkeinpä ikoninen harja. Olen vaikka kuinka kauan suunnitellut sen ostamista ja nyt ei ollut enää mitään syytä olla ostamatta harjaa. Onneksi sain suostuteltua äidin hakemaan harjan mulle aamulla hänen työmatkallaan, nämä menivät nimittäin kuin kuumille kiville! Parin käyttökerran jälkeen en kyllä ihmettele kaikkea hehkutusta. Omat hiukseni ovat erittäin helposti takkuuntuvat ja on ihanaa kun voi harjata hiuksia aamulla tuntematta melkeinpä mitään hiusnahassa :P

Lisäksi ostin kollaasissanikin esiintyvät Puman college-housut ja perinteisen Finnkinon 10 leffalippua. Olen nyt muutenkin ostellut vaikka ja mitä, eli eiköhän tännekin tule pian esittelyjä ;)

Tarttuiko teille mitään Hullareilta mukaan? :)

2 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä teit hullareilta! Itseltäni löytyy myös Tangle Teezer, ja voi pojat! Siinäpä vasta harja joka rakastaa hiuksia, eipä ole paluuta enään normi harjoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli kerrankin onneks kaikki käytännöllisiä ja tarpeellisia! :P Itekin oon kyl hylännyt ton Teezerin myötä kaikki muut harjat, on tuo vaan aivan ihana!

      Poista

Kiitos kommentista! :)