tiistai 23. heinäkuuta 2013

Alelöytöni

Ottaen huomioon, että tein aika ison mulperilöydön Tallinnasta, niin kaupungilla ollessa olen joutunut kävelemään laput silmillä. Aleissa en siis paljoa ole käynyt, mutta ihan vaurioitta ei lompakkoni tämän kesän aleista päässyt.

Parhaat aleostokset ovat mielestäni perustarpeita. Ostan siis usein aleista perusvaatteita, alusvaatteita ja meikkejä. Ne ovat kaikki sellaisia, mitä tarvitsee aina, mutta mistä ei oikein raaskisi maksaa. Näiden pienten aleostosten lisäksi ostin myös kolme paria rintaliivejä. En ole ikinä ostanut alusvaatteita ketjuliikkeistä, vaan pyrin aina ostamaan laadukkaita rintaliivejä. Niiden hinnat nousevat kuitenkin usein taivaisiin, joten siksi katsastan ne aina aleista.

No ne pikkuostokset sitten? Myöskin niitä perusjuttuja, eli meikkejä!


Olen jo pitkään halunnut jonkin kivanvärisen huulipunan joka sopisi mulle ja tällaisen löysin Diorilta mukavalla alennuksella. Puna on juuri mukavan punakka, pienellä nuden säväyksellä olematta kuitenkaan liian räikeä. Juuri sopiva siis! Poskipunakin mulla on ollut ihan lopussa, joten kun myyjä kertoi mulle vähän väreistä ja kertoi mikä sävy sopisi mulle hyvin, nappasin senkin mukaan - myöskin alennuksella ;)


Tuo poskipunan sävy on mun mielestä aivan ihana. Se on juuri sopivan luonnollinen ja tuo ihanan hehkun poskille :)


Tuossa kuvassa näkyykin tuo huulipunan sävy hyvin. Erittäin luonnollinen sekin. Nämä ostokset kertovat aika hyvin yleisestä meikkaustyylistäni. Erittäin luonnollisia sävyjä, ei mitään liian räikeää. Nyt kesällä meikkauksestani ei voi edes puhua, voin nimittäin laskea yhden käden sormilla kerrat jolloin olen meikannut. Luulisi, että tämä olisi auttanut iho-ongelmiini, mutta ehei naama kukkii entistä innokkaammin. Tämä saattaa kylläkin johtua siitä, että laiskuuteni naamani suhteen on kesän aikana pätenyt myös ihonhoitorutiineihin.. Nyt kun ei meikkaa, ei nimittäin kasvojen puhdistustakaan tule harrastettua niin paljoa... Noh, enköhän tästä vielä ryhdistäydy ennen syksyä :D

Vähän olen viljellyt valkoista valhetta kyllä tässä postauksessa, nimittäin ihan ainoiksi alelöydöiksi nämä meikkituotteeni eivät ole jääneet. Shopbopilta on nimittäin matkalla paketti minulle ja siellä on ihan piskuruinen alejuttu matkassa. Siitä kuitenkin lisää sitten, kun saan paketin käsiini tullin uomista..

Ensi viikolla alkaa loma! Viimeiset puristukset vielä ja sitten pääsee taas vähän nauttimaan kesästä. Kunpa olisi hyvät ilmat!  :)

2 kommenttia:

  1. Oi kun kaunis tuo poskipuna!

    ☆ http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)