keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Rauhalliset Joulupyhät

Meidän Jouluaatto meni perinteisin merkein rauhallisesti perheen kesken. Söimme paljon, kuuntelimme ja lauloimme Joululauluja, availimme lahjoja ja loppuillan vietimme perinteisesti sohvalla koomassa telkkaria katsellen ja suklaata napostellen.

Olen tainnut olla aika hurjan kiltti tänä vuonna, Joulupukki oli nimittäin muistanut ihan hurjan ihanilla lahjoilla. Sain muunmuassa blenderin ja kajarit ja lisäksi ihania suomalaisia käsintehtyjä koruja ja vaikka mitä muitakin pikkupaketteja!




Meidän pieni koiruus valvoi tapansa mukaan koko päivän lahjoja, jottei kukaan vaan pääse ottamaan hänen lahjojaan sieltä. Jatu löytää aina itse omat lahjansa ja pyrkii vähän availemaan niitä jo ennen iltaa.. 



Paketteja tein tänä vuonna kahdenlaisia. toisissa oli ruskeaa voimapaperia ja kakkualusia ja toisissa kultaista paperia ja punaista nauhaa.

Nyt palailen löhöilemään, tulin vain pienet Joulutervehdykset toivottamaan :) Ihania pyhiä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)