perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappuasu

Täältä sohvan pohjalta hei vaan, elämä alkaa vihdoin voittaa kahden päivän lagailun jälkeen. On se vaan niin rankkaa tämä juhliminen, miten sitä joskus jaksoi joka viikonloppu olla menossa ja välillä monta päivää putkeenkin?? Mulle tämä yks ilta riittää varmaan ainakin  kuukaudeks.. Harmi vaan, että kevät on tunnetusti juhlien aikaa! Tulee olemaan rankka toukokuu ;)


Vappu vietettiin rattoisasti Kalliota kierrellen ja päädyimmepä baariinkin lopulta. Kotiin päästessä piti vetää verhot eteen, sillä aurinko alkoi jo iloisesti pilkahtelemaan.. Vappupäivänä oli kyllä suunnitteilla mennä perinteiselle vappupiknikille Kaivariin, mutta ei sinne sateeseen halunnut kukaan istumaan. Päädyimme sitten syömään "piknikkimme" kiinalaisessa ravintolassa ja sitten menimme kotiin jumittamaan Harry Potterin äärelle. Olen kyllä monta kertaa kiitellyt tänään sitä, ettei tarvinnut tänään töihin lähteä, on nimittäin pieni hitaus ollut päällä. Parin tunnin nokosetkin tuli vedettyä, vaikka yöllä saikin nukuttua yli yhdeksän tunnin unet.. Toivotaan, että huomiseksi olisi jo kerääntynyt vähän energiaa, niin jaksaisi töissäkin vähän ahertaa.


Vappuasuna toimi tällainen rennompi pikkumusta. Tähän mekkoon olen monestikin turvautunut, kun ei ole ollut "mitään päällepantavaa". Se toimii kesällä ilman sukkiksia ja muulloin sukkisten ja bleiserin kanssa. Erittäin helppo ja nätti mekko. Mulle ei pienen kroppani takia löysät mekot yleensä sovi, mutta onneksi kaapista löytyi vyö, joka on kuin tehty tuolle mekolle! Pikkulaukun olen takavarikoinut omaan talteeni äidin kaapista. Laukku on lähtöisin 80-luvulta, mutta näyttää vieläkin ihan uudelta! Tavaraakin vetää sisäänsä, kuin Maija Poppasen laukku konsanaan. Toisin sanoen täydellinen illanviettoon!


Päivittelimme muuten tuossa vappuna lakkien hintoja. Siis aivan järkyttävät! Peruslakki suomalaisille tarkoitettu oli noin 30€, kun taas "hienompi" lakki (nahkayksityiskohdin) ja suomenruotsalaisten lakki oli 130€. Ja ihan noin muuten vaan kiinnostaisi tietää, että miksei suomenruotsalaisille tehdä halvempaa versiota? Oma lakkini on sitä "hienompaa" mallia ja laatikon kyljessä lukee 74,90€. On pikkaisen pompannut tuo hinta viidessä vuodessa..



Eipä tässä oikeastaan muuta, onkos sielläkin porukka sohvan pohjalla silmät puoliummessa, vai joko siellä oltiin jo eilen duracellpupuina liikenteessä? Kivaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)