keskiviikko 6. elokuuta 2014

Back in Helsinki

Lissabonista kotiuduttiin eilen yöllä ja tämä päivä on mennyt kuvien läpikäymiseen, koomailuun ja nukkumiseen. Menee varmaan vähän aikaan ennen kuin pääsee taas rytmiin, mutta onneksi töihinpaluu on vasta maanantaina ;)

Tässä kuitenkin vähän esimakua upeasta ja kauniista Portugalista. En oikein osannut odottaa mitään Portugalista, muuta kuin muiden puheita Lissabonin kauneudesta. Olin kuitenkin paikalle päästessä silmät ihan pyöreinä. Jo ensimmäisen kerran astuessa metrosta ulos Rossion asemalle huokaisin poikaystävälle miten kaunista ympäristö oli. Kameraa en aina edes mukaan ottanut, kun halusin keskittyä vain toisen seuraan ja nauttia kaikesta.






Jonkun verra kuvia tuli kuitenkin otettua ja palaankin varmasti vähän pirteämpänä takaisin kertomaan kokemuksiamme Lissabonista. Kerrottavaa riittää, eikä varmaan edes yksi postaus riitä kattamaan kaikkea. On kuitenkin ihanaa olla taas kotona, täällä on jopa lämpimämpää kuin Lissabonissa, eli paluu arkeen ei ihan niin epämiellyttävä ollut ;)

 Nyt menen kuitenkin kahvinkeittoon ja aloitan pyykinpesuprosessin! Palaillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)