sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Busy Hat-Lady

Hellou pitkästä aikaa! En ole tosiaan unohtanut bloggerin salasanaa, vaikka niinkin voisi kuvitella. Kaksi työpaikkaa koulun lisäksi syövät todellakin enemmän kuin osasin odottaa, enkä varmaan ole koskaan kokenut tällaista stressin tasoa. Mutta enää viikko tätä kuukautta jäljellä!! Tämä viikko tulee siis luonnollisesti olemaan stressaavin kuin mikään tähän mennessä, kun työprojekti on saatava loppuun ja koulussa on tottakai juuri tälle samaiselle viikolle laitettu duedateja. Esimerkiksi eräs kirjaessee pitäisi kirjottaa 300-sivuisesta kirjasta, jota en ole aloittanutkaan vielä. Niin ja palautuspäivä on ylihuomenna. Hyvä Kelli, erinomaiset ajankäyttötaidot sulla!


Tulin siis vain nopeat moicut kirjoittelemaan ja kertomaan, että elossa ollaan ja täysiä pusketaan vielä tämä tuleva viikko! Toivottavasti tämän projektin jälkeen saisin kouluhommia vähän ajan tasalle, jolloin pääsisin blogiinkin vähän enemmän kirjoittelemaan. Postausideoita on itseasiassa ajan kanssa tullut montakin päähän, eli toivottavasti piakkoin saisitte jotain muutakin luettavaa, kun ikuiset jorinat hektisestä elämästäni.


Trenssi - Zara
Neule - HM
Hame - Mango
Huivi - Massimo Dutti 
Hattu - HM
Laukku - LV

Asusta sen verran, että nyt olen minäkin sitten hurahtanut tähän hattumuotiin! Äitini mielestä näytän ihan sieneltä tuo päässä, itse kuitenkin tykkään! Hattu on juuri sellainen pieni lisä arjen asuihin. Tuunasin itseasiassa tuota hattua ostamalla siihen mustan silkkinauhan ja tein rusetin tuohon ympärille. Siitä tuli todella kivan näköinen ja auttaa jopa siihen, ettei hattu meinaa lentää päästä jokaisessa tuulenpuuskassa. Muusta asusta ei olekaan sen kummempaa sanottavaa, aika perus kouluasu, hame ja neule - niissä on superisti mukavampaa istuskella luennoilla kuin farkuissa!


Nyt vielä vähän puuhailemaan kouluhommien pariin, tänään en ole nimittäin saanut vielä mitään aikaiseksi! "Vahingossa" tästä päivästä tuli vähän mielivaltainen vapaapäivä, vaikkei sellaiseen olekaan varaa juuri nyt. Puolustelin tätä laiskuus vapaapäivää sillä, että nyt olen sitten puhtia täynnä ja valmiina tähän tulevaan kaaosviikkoon!

Lempimottoni tällä hetkellä on eräs, jonka ystäväni lähetti mulle. Luen tätä joka päivä nykyään, jotta muistan, että kaikella on merkitys ja huonot päivät vievät joskus niihin hyviinkin ja kova työ tuottaa hedelmää (kliseet on kliseitä syystä ;))

You have to fight through some bad days 
to earn the best days of your life.

4 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)