sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Äitienpäivä on mulle aina erittäin tärkeä päivä, koska vaikka toki yritän aina osoittaa kiitollisuuteni äitiäni kohtaan, niin erityinen päivä äidin hemmotteluun on paikallaan kiireisessä arjessa. Äitini on vanhemmuutensa lisäksi myös erittäin läheinen minulle ihan ystävänä. Hän auttaa minua ihan hurjasti ja tuomitsematta kuuntelee huolia ja murheitani. Vastapalveluksena yksi hemmottelupäivä vuodessa ei mielestäni ole todellakaan paljoa!


Äidille leivoin kakkua, jonka täytteenä oli mascarponedaimvaahto ja vadelmia. Kakun päällisestä tein tottakai soman pinkin ja koristeina toimi lentävät perhoset. Kakku oli aika minimalistinen ja yksinkertainen, mutta toisaalta sellaisesta äiti tykkää, joten en lähtenyt kikkailemaan sen kummemmin :) Kakusta tuli mielestäni ihan nätti yksinkertaisuudessaan! Kakun täyte oli muuten ihan suussasulavan hyvää ja superhelppokin. Siihen tuli 4dl kuohukermaa vaahdotettuna, mascarponepurkki ja rouhittuja daimpatukoita. Lisäsin vielä varuilta muutaman liivatelehden, jotta täyte pysyisi mahdollisimman hyvin koossa kakun sisällä. Upotin sitten kokonaisia vadelmia ihan täytteen päälle, nam nam.



Äitienpäivä sujuikin muuten aika rennoissa tunnelmissa. Tykätään äidin kanssa molemmat rentoilla ja öh usein kylässä ollessani saatetaan ottaa vaan nokoset yhdessä. Tänäänkin nokoset venyivät parituntisiksi! Katsottiin vielä vanhoja lapsuusvideoita ja vaikka itse sanonkin, niin olen kyllä aika suloinen pullaposki joskus ollut. Oli todella hauskaa katsoa pitkästä aikaa vanhoja videoita ja ihailla äidinkin tyyliä niiltä ajoilta, permis ja olkatoppaukset, ai että! Sitten vähän yhteistä kokkailua ja lisää rentoilua. Mielestäni äitienpäivänä ei tarvitse hötkyillä ja stressailla, tärkeintä on viettää aikaa yhdessä ja vähän hemmotella mamia :)


Vielä ehdin toivottaa ihanaa ja upeaa äitienpäivää kaikille äideille ja myös lapsille,  jotka minun tavoin olette toivottavasti saaneet viettää ihanan päivän äitienne kanssa. 
Ovathan nuo upeat naiset aikamoisia voimapesiä<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)